Kuutie
Kirkuva suu, kiljuvat sielut,
auringonlaskun varjossa.
Synkkä kansa jatkaa kulkuaan.
Samaan suuntaan, mutta yksin.
Kuutamo tuo polun varjossa,
kulkeville orvoille.
Viitoitetun reitin,
yön hämäryydestä valoon.
R.S
29.06.2010
Uinuva kauneus
Lammen hiljaa uinuva pinta.
Taivaankannen värejä hohtava peili.
Kuvajaisena mennyt aika,
väristen kesätuulen alla.
Purppura illan kajossa,
hehkuvana metsänreunan yllä.
Puiden hiljainen kuiskinta,
mennyt on mennyttä.
Huomenna alkaa tulevaisuus.
Kasvomme käännämme,
kohti aamua.
R.S
16.06.2010
Himokas juhla
Suven sulossa lihat paljaana.
Kansakunta karkeloi, ilojuhlaa viettäen.
Laskemattoman auringon aikaa,
juhlistaen läpi yön.
R.S
10.06.2010
vie minut
rakkauden joutomaalle
hylättyjen sankaripuistoon
missä varjojen kyyneleet kasvavat hopeapuista
menetetyistä sydämistä
kielletyistä sanoista
nouda minut pois
vie takaisin siihen rantaan
josta aamuisin aurinko nousee
uuteen päivään, varjoista varjoihin
Kesällä tanssien
Rakkauden tanssi,
liha himosta täristen.
Notkeana taipuen, tanssin pyörteisiin.
Kiiluen silmä,
katsoen muotoja ihanuuden.
Verkkokalvolle palaen,
kuva kauniista muistosta.
Hetken vain kesti,
ihanuus elämän.
Suvessa karkeloiden.
Syksy toi viileyden,
polkumme ylle.
R.S
09.06.2010
Vihreyden apostoli
Puut taipuen.
Myrskyn edessä,
kunnioittaen vahvempaansa.
Koittavi huomen,
taipuisalle vihreyden apostolille.
Kahisevilla tuoksulehdillä,
koristeltu koivupuu.
Polkumme ylle holvikaaren tehden.
Kävelemme alla,
vehreyden polkua mukaillen.
R.S
08.06.2010
Kesä armahtaa
Lempeä lämpöinen,
suvituulen hellä henkäys.
Suurella kädellä siirrellen,
pilvien reunoja.
Valomme edestä pois.
Pimeyden kansa,
kaivaten lämpöistä valoa.
Verestävillä silmillä katsomme,
kohti taivaanrantaa.
Odottaen elämän nousevan idästä.
Leveällä hymyllä,
kuljemme kohti iltaa.
Odotamme ystäväämme huomennakin.
Valo armahtaa meidät,
kesän lapsia olemme.
R.S
03.06.2010
Jotenkin pelkään,
että rakastan merta
vaikken sitä kunnolla
koskaan ole nähnytkään
Sen syvä ja pimeä olemus
alati myrskyävä ja
yhtäkkinen tyyneys
rajoihin piirretty äärettömyys
huuhtoo sydämeni rantakaistaa
Taloon meren rannalla
on helppo muuttaa
ja unohtua
viettää ihmisikä
ja enemmänkin
äärellä rikkauksia
täynnä olevan tyhjyyden
Herätä ja nukahtaa
suolaiseen tuoksuun
kuulla lintujen äänet
ja tuntea ikuinen tuuli
päivien päättyessä
heittäytyä vesien vietäviksi.
Vain sanat jäivät
Hänessä musta möykky,
pirullinen hämähäkki.
Otettaan hänen aivoistaan, se kiristää.
Kyntensä tuo mustajalkainen olio,
upottaa yhä syvemmälle.
Hellitä se ei koskaan, voiton vie elämästä.
Toisen ihmisen, loi syövän perkele,
entisen tilalle.
Muutti mielen, kadotti sointuvat sanat.
Eloisat silmät, täynnä elämää.
Sameaksi teki katseen runoilijan.
Maailma katosi, sanat sisälle jäivät,
mitä mietti hän.
Tuo sointuva sananiekka.
Vähän oli aikaa, paljon jäi tekemättä,
kesken elämä jäi.
Ihmispololla ei sananvaltaa, ole asiaan .
Se tulee, se vie.
Kohtalo ovelle kolkuttaa.
Voimat vähäiset, meillä vastustaa on.
Muut tätä elämää pyörittää.
Kysy ei se meiltä, ei kysy vaikka pyydetään.
Tuli vene,astui hän siihen,
lipui rauhaisan joen verkkaista virtaa myöten,
seesteisen ulapan suureen avaruuteen.
Meni suuri sanataituri,
jälkeensä jätti runot nuo suuremoiset.
Elää hän sanoissa, jotka kirjoitettu on.
Aika menetti merkityksen,
elämään ikuisesti,
jäi hän runouden mestari.
Jokainen aamu on hänen.
R.S
05.07.2010
Hento voima
Luonnon hiljaisuuden kaikkivoipaisuus.
Värisevä hentoinen heinä,
tuulessa taipuen.
Puhurissa painatuen maatamyöten,
jottei juurinensa irtoaisi.
Katoaisi taivaanrannan taakse.
Aamulla tervehtien aurinkoa.
Pystypäin lannistumatta,
vienosti taipuen.
R.S
02.06.2010
Varjoisat polut
Hiivi pieni varjo.
Omatuntosi himmeä häive.
utuisena kuvajaisena lammen pinnassa.
Kulkusi sumujen keskellä,
piilossa ja piiloitettuna.
Maailmaa tutkivan silmän alla,
salata lie haluat polkusi suunnan.
Määränpää lieko vielä selvinnyt,
kulkusi horjuen etenee.
Liikutuksen kyynel,
värisevänä valuen poskiasi pitkin.
Auttoi sinua joku, tuntematon tuki.
Nosti ylös, kun oja tuntui liian syvältä,
antoi sielulle evästä.
Jottei heikotuksen hetki,
toistuisi liian usein.
R.S
26.05.2010
Auttava käsi
Ystävän lämpöinen käsi,
ojennettuna auttamaan.
Elämän polulla kompastuneeseen,
alas valuneeseen heikkoon sieluun.
Tukea antaen karikkoisilla vesillä,
josta karttaa ei ole piirrettykään.
Vain pieni herkkä sana.
Minä autan sinua.
R.S
19.05.2010
Polkumme elämässä
Polkuni leveä.
Mahdollisuuksien paletti, suurella siveltimellä,
antaen suuntaviittoja,
tehdä elämästäni nautittavan hetken.
Kiireessäkin pysähtyä.
Naulata kengät nopeat, hirteen kiinni.
Paljain varpain, kosteaan heinään juoksemaan,
lailla iloisen lapsen.
Se kadonnut, hyvä mieli löytyi,
aika antoi odottaa, hetkeä oikeaa.
Järjen ääni vaimeni,
mieleni sopukoista tilalle syntyi oivallus.
Elämme tätä yhtä elämää,
tämä hetki vain merkitsee,
annammeko sen lipua ohitsemme,
käyttämättömänä turhakkeena.
Hukattuna mahdollisuutena,
tämän taivaan alla,
on rajallinen määrä, noita onnen hippusia.
Halataan märkää puuta,
kuunnellen sen tarinaa.
Se tuli ennen meitä,
meidän jälkeenkin, se jää uljaana seisomaan.
Vasten tuulen reunaa,
uhmakkaana nojaten, katsellen maailmaa.
Rauhallisin mielin.
R.S
18.05.2010
Rakkauden piilo
Oikea rakkaus piilossa lymyää,
valoa siellä nähty lain.
Kolhut elämän.
Se syvälle kätketty on,
kaikkien tavaroiden alle, piilotettu rakkaus.
Olemme laittaneet kaiken säilöön.
Ehkä joskus , ehkä.
Sieltä kömpiä voisi ilmoille ihmisten,
jos aidon rakastavan hymyn nähdä saisi.
Edes kerran elämässsä.
Odotamme tulevaksi,
hetken tuon.
Hymysuin otan vastaan.
R.S
12.05.2010
Pelkomme sumuinen
Sakeassa usvassa, asuu pelko.
Sitä emme näe,
emme voi koskettaa olematonta.
Tunnemme vain pelon, tuntematonta kohtaan.
Aistimme väristykset ihollamme.
Vartalomme vajavaiset, eivät riitä tietämään.
Suuri, tuntematon ympärillämme.
Pelkäämme.
Emme tiedä miksi.
Värisemme,
haavanlehtenä syysmyrskyssä.
Turhaan.
R.S
15.10.2007
Tatuointini vuotaa
lattialle
verhoihin
seinään
peittoihin
Tatuointini vuotaa
vuoti syntyessään
vuoti parantuessaan
vuoti vuolaita valituksia
Tatuointini vuotaa
huutoja
revittyjä lauseita
iltoja ilman
uudenvuoden yksinäistä
Kaukaiset varjot
Selkää raapii
Kuiskaus hiljaa
Sisään hiipii
Ilmaa hapuillen
Silmät tyhjät sulkien
Hengitys sisintä polttaen
Tyhjyyteen vajoten
Pimeää syleilen
Kunnes sydämeni
Tummaksi tuhkaksi
Hiljalleen palaa
Uhrin puhtaimman
Eteesi asettaen
Alaston
Viaton
Se siipensä levittää
Tuoksullaan lumoaa
Se pitkin seinää kiipeää
Kunnes taas putoan
Polvilleen
Kasvot käsillä suojaten
Lattialle
Kyynelistä kostealle
Silmät tyhjyyttä hohkaen
Pimeyteen tuijottaa
Kun suru astuu
Pitkin lattiaa
Helmallaan
Hiljaa heilauttaa
Viisarit ajan
Henkäyksellä pysäyttää
Saa sielun
Vaimeasti
Tuskaisesti
Liekkiin syttymään
Saa mielen
Pienen ja heikon
Yksinäisyyttään taas
Itkemään
Hetkeksi jälleen
Kipu helpottaa
Kun suutelen hiljaa
Kuolemaa
Lokkina
Jäinen riite, vedenpintaa koristaen.
Kostean ilman sakea sumu,
ympäröi kaiken, valottomaan syleilyynsä.
Keskeltä usvaa sukeltaa lokki.
Valkoisena, kirkuen tuloaan.
Jään reunassa pieni sula,
Sukeltaen sinne siivet supussa.
Odottamaan aurinkoa,
aamussa.
R.S
20.04.2007
Kevään ääni
Sumujen keskeltä,
suuri valkoinen.
Avaten siipensä, koko komeuteensa.
Ilmoille päästäen oman äänensä,
hänen majesteettinsa on saapunt.
Kylmistä kivistä kaikuen,
törähdys torvien.
Kimmoten jatkuvana kaikuna,
yli keväisen järvenselän.
Puhdas, viaton saapunut vieraaksemme.
Tervehtikäämme häntä.
R.S
14.03.2007
Ahneuden ylistys
Tasa-arvo ja veljeys.
Sillä jolla kaikkea jo on,
muutama euro vielä lisää.
Jottei köyhtyisi rahaton raukka.
Veljeltä kurkku auki,
jotta perinnön jaossa olisi yksi, ahnein.
Näin meillä, tässä tasa-arvon maassa.
R.S
06.05.2010